Steinerkasvatuksen liitto ry
Steinerkasvatuksen liitto ry perustettiin 4.10.2008 Espoossa. Liiton perustamisajatuksena oli koota kaikki steinerpedagoginen toiminta yhden yhdistyksen piiriin ja näin selkiyttää sekä voimistaa steinerkasvatuksen kenttää Suomessa. Steinerkasvatuksen liitto jatkaa yli 50 vuotta vanhaa perinnettä ja yhdistää Steinerpedagogiikan seuran ja ja Steinerpedagogisten yhteisöiden toiminnot. Steinerkasvatuksen liiton 1. toimintavuosi oli myös steinerpedagogiikan 90. juhlavuosi. Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi yhdistyksen 2.2.2009.
Vuonna 2009 Suomessa toimi
25 steinerkoulua, joissa oli yhteensä 4656 oppilasta ja joista
23:lla oli virallinen opetuksenjärjestämislupa
(Joensuun Steinerkoulu sai luvan 23.3.2009)
(Helsingin Rudolf Steiner – koulun opetusluvan alla lasketaan toimivan kaksi koulua)2 toimi kotiopetusryhminä (Porvoon ja Vihdin steinerkoulut)
neljässätoista järjestettiin lukio-opetusta
3 oli hoitopedagogista erityissteinerkoulua
44 steinerpäiväkotia / koulun yhteydessä olevaa esiopetusryhmää, joissa oli yhteensä n. 800 lasta.
11 muuta steinerpedagogista yhteisöä.
Liittoa oli perustamassa 20 steinerpedagogista yhdistystä. Ensimmäisen toimintavuoden aikana yhdistykseen liittyi jäseniksi kaiken kaikkiaan 47 yhdistystä, jotka ylläpitävät yhteensä 61 steinerpedagogista yhteisöä.
Yksityishenkilöt voivat olla liiton kannatusjäseniä. Yhdistyksen jäsenlehti on Steinerkasvatus-lehti.
Lue lisää toimintakertomuksesta!
Steinerkasvatuksen liiton
- toimintasuunnitelma vuodelle 2010 (pdf)
- toimintakertomus vuodelta 2009 (pdf)
- säännöt (PRH:n hyväksymät 2.2.2009)
- jäsenyhdistykset
- jaostot
Jäsen-sivut: Liity kannatusjäseneksi!(Henkilöjäsenet voivat olla kannatusjäseniä)
Johtokunnan jäsenten sähköpostiosoitteet muodossa: etunimi.sukunimi@steinerkoulu.fi
Hallitus ja toimihenkilöt
Steinerkasvatuksen liiton johtokunnan puheenjohtaja
Jarno Paalasmaa
Email: jarno.paalasmaa(at)steinerkoulu.fi
Yhteyshenkilö / tiedottaja
Pia Pale
Liiton toimisto: Syrjälänkatu 11 A, 40700 Jyväskylä
Puh: 044 - 35 888 26
Email: pia.pale(at)steinerkoulu.fi
Johtokunnan varapuheenjohtaja, opetussuunnitelma-asiat
Helena Heikkilä
Jyväskylä
Puh: 0504122777
Email: helenaheikkila@jklsteinerkoulu.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Eeva Raunela
Johtokunnan jäsen, Muut steinerpedagogiset yhteisöt, Opetuksenjärjestäjät
Iris Heikkilä
Puh: 040 5483272
Email: irish@saunalahti.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Joona Outakivi
Johtokunnan jäsen, 9.-13. luokat, lukio
Antero Karimo
Puh: 045 6767384
Email: antero.karimo (at ) phnet.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Helena Sandell, helena.sandell (at) rudolfsteinerkoulu.fi p.0400 8739
Johtokunnan jäsen, hoitopedagogiikka
Leni Knutar
Puh: 045 1345142
Email: leni.knutar (at) elisanet.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Anja Lehtonen
Johtokunnan jäsen, talousasiat
Teppo Kivi
Puh: 02 6341112
Email: teppo.kivi (at) porinsteinerkoulu.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Liisa Kutinlahti p. 09 816 24701 liisa.kutinlahti(at)espoonsteinerko
Johtokunnan jäsen, Kansainväliset asiat, Eurooppa (ECSWE)
Filip Häyrynen
Puh: 040 5165198
Email: fh ( at ) iki.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Sini Wallin
Johtokunnan jäsen: perusopetus 1-8 lk, Norense, tutkimus, vanhempainryhmä
Esa Mäkinen
Puh: 041 5115099
Email: esa.makinen ( at ) mac.com
Henkilökohtainen varajäsen: Mikko Laulainen mikko.laulainen (at ) saunalahti.fi 0503780233
Johtokunnan jäsen, Opetuksenjärjestäjät, Markkinointi, PR
Jari Nevala
Puh2: 040 7170072
Henkilökohtainen varajäsen: Helvi Kangas
Johtokunnan jäsen
Mare Luoma
Puh: 0505142067
Email: mare.luoma ( at ) rudolfsteinerkoulu.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Ulla Ahmavaara, ulla.ahmavaara ( at ) snellman-korkeakoulu.fi
Johtokunnan jäsen, Varhaiskasvatus
Eija Sarasin
Puh: 050 3066283
Email: eija.sarasin ( at ) luukku.com
Henkilökohtainen varajäsen: Tiina Ristolainen 044 2185578
Johtokunnan jäsen, Erityisopetus, Hallinnonasiat
Simo Taimi
Puh: 050 9184345
Email: simo.taimi (at ) tampereensteinerkoulu.fi
Henkilökohtainen varajäsen: Pentti Okkonen 044 5896321 pentti.okkonen ( at ) vaasa.fi
Johtokunnan jäsen, Opetuksenjärjestäjät
Maila Tikkanen
Henkilökohtainen varajäsen: Sirpa Ulkuniemi
Koulujaoston kookonkutsuja 2010
Pentti Okkonen
Puh: 044 5896321
Email: pentti.okkonen ( at ) vaasa.fi
Varhaiskasvatusjaoston kokoonkutsuja 2010
Pirkko Ristilä
Yhteystiedot
Steinerkasvatuksen liitto
Syrjälänkatu 11 A,
40700 Jyväskylä
044 - 35 888 26
liitto(at)steinerkasvatus.fi
Steinerkasvatuksen liiton
- toimintasuunnitelma vuodelle 2010 (pdf)
- toimintakertomus vuodelta 2009 (pdf)
- säännöt (PRH:n hyväksymät 2.2.2009)
- jäsenyhdistykset
- jaostot
Steinerkasvatuksen liitto on ECSWE (European Counsil for Steiner Waldorf Education):n jäsen

Steinerkasvatuksen lliitto ry:n puheenjohtajan artikkeleita:
Koulun pitäisi kasvattaa syvämen sivistystä
Lisää konkreettista tunnekasvatusta